Artikkeli

Ilmailun turvallisuus pysynyt korkealla tasolla

19.1.2018

Kaupallisen ilmailun osalta vuosi 2017 oli kansainvälisesti historian turvallisimpia. Myös Suomessa turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien korkealla tasolla.

Vuosi 2017 oli kaupallisen ilmailun osalta kansainvälisti yksi historian turvallisempia ja esimerkiksi Euroopassa selvittiin vuodesta täysin ilman kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.

Myös Suomessa turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien korkealla tasolla. Suomessa tai suomalaisille ilma-aluksille ei tapahtunut kaupallisessa ilmailussa yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta, yleisilmailussa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui yksi.

”Kokonaisuutena ilmailun vuosi 2017 oli varsin turvallinen, mutta on hyvä huomioida, että sekä kaupallisessa ilmailussa että yleis- ja harrasteilmailussa vakavien vaaratilanteiden määrä kasvoi. Tämä onkin hyvä muistutus siitä, että saavutettu turvallisuustaso ei kuitenkaan ole tae tilanteen pysyvyydestä myös jatkossa, vaan turvallisuustyön tulee jatkua herkeämättä, korkealla tasolla, joka päivä”, painottaa Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu.

Liikennefakta.fi-sivuilla kerrotaan yksityiskohtaisesti ilmailun vuodesta 2017 turvallisuuden näkökulmasta. Nyt julkaistussa katsauksessa raportointimääriä ja tapausten jakautumista eri osa-alueisiin on avattu aikaisempaa enemmän. Sivulla nostetaan myös esiin Trafin viime vuoden aikana tekemiä, ilmailun turvallisuutta parantavat toimenpiteitä.

Tulevaisuuden haasteet nousevat miehittämättömän ja perinteisen ilmailun yhteensovittamisesta

Dronejen suosion nousu on tuonut omat haasteensa myös ilmailuun. Dronejen lennättäminen liian korkealla aiheutti suomalaisille matkustajakoneille viime vuonna kaksi vakavaa vaaratilannetta.

”Kaupallisen ilmailun turvallisuus ei olekaan kiinni yksinomaan kaupallisia ilmailupalveluja tuottavista tahoista, vaan siinä on myös ulkopuolisia. Toivommekin, että me kaikki välitämme viestiä tästä turvallisuusuhasta drone-harrastajille”, muistuttaa Henttu videolla.

Miehittämättömien ilma-alusten ja perinteisen ilmailun yhteensovittamisen tuoman haasteen lisäksi myös kyberturvallisuusuhkaan on hyvä varautua. Trafi pyrkii mahdollistamaan uusien palveluiden kehittymisen, turvallisuuden heikkenemättä.

”Meillä Suomessa on erinomaisen kehittynyt raportointikulttuuri. Se on eräs turvallisuustyön peruspilareista ja tästä lausun kiitokseni ilmailijoille ja toivon, että jatkamme samalla hyvällä linjalla”, sanoo Henttu.

High Level Conference on Drones -tilaisuus vuoden kohokohta ilmailussa

Eurooppalaiset drone-asiantuntijat luotasivat alan tulevaisuutta marraskuussa Helsingissä. Trafin ja Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASAn järjestämässä konferenssissa puhuttivat miehittämättömän ilmailun tulevaisuuden kehityssuunnat, miehitetyn ja miehittämättömän ilmailun yhteensovittaminen sekä uudet teknologiset ratkaisut ja liiketoimintamallit. Konferenssissa haettiin myös yhteisiä näkökulmia alan haasteisiin ja suuntaviivoja tulevaan.

Suomalaiseen ilmailuosaamiseen luotetaan. Yhtenä esimerkkinä tästä voi mainita sen, että Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu valittiin joulukuussa Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASAn hallintoneuvoston puheenjohtajaksi uudelle kolmevuotiskaudelle.

Lisätietoja:
www.liikennefakta.fi/turvallisuus/ilmailu

ilmailujohtaja Pekka Henttu, p. 029 5346 031, pekka.henttu(at)trafi.fi, Twitterissä @PekkaHenttu
johtava asiantuntija Ilkka Kaakinen, p. 029 5346 201, ilkka.kaakinen(at)trafi.fi, Twitterissä @IlkkaKaakinen
erityisasiantuntija Tapani Maukonen, p. 029 5346 082, tapani.maukonen(at)trafi.fi, Twitterissä @tmaukonen1