Yhteentörmäykset rullattaessa kiitotielle tai kiitotieltä
 

Yhteentörmäykset rullattaessa kiitotielle tai kiitotieltä (GCOL)

Tilakuva Q3/2019

Kolmannen neljänneksen aikana raportoitiin yhdestä tapauksesta, jossa törmättiin ilma-aluksiin, ajoneuvoihin tai esteisiin rullattaessa kiitotielle/kiitotieltä tai lentoonlähtöön tai laskuun käytettävältä alueelta. Määrä on 2013-2018 keskiarvon tasalla.
Kyseisessä tapauksessa yleisilmailukoneen potkuri osui maahan rullauksen aikana.

Koko vuoden aikana ei ole raportoitu kuin tästä yhdestä GCOL-tapauksesta. Määrä on puolet 2013-2018 keskiarvosta.

Lentoasemilla ilma-alusten usein tulee peruuttaa portilta taaksepäin ennen kuin rullaus kohti kiitotietä voidaan aloittaa. Peruutus tapahtuu joko ilma-aluksen omien moottorien avulla tai työntötraktorin työntämänä. Suomessa on tänä vuonna tehty 90 raporttia näiden peruutusten häirintätapauksista. Määrä on yli kaksinkertainen vuosien 2013-2018 keskiarvoon 31,2 verrattuna.

Häirintätapauksista lähes kaikki ovat tapahtuneet Helsinki-Vantaalla.
Tyypillisesti esimerkiksi bussi on ajanut ilma-aluksen takaa ja työntö on pitänyt pysäyttää. Tällaiset tilanteet voivat edesauttaa törmäyksien tapahtumista. Onkin tärkeää, että niin kenttäalueella liikkuvat ajoneuvot kuin ilma-alukset noudattavat lentoaseman toimintasääntöjä väistövelvollisuuksien osalta.


Aiemmat vuosikatsaukset löydät löydät graafien alapuolella olevista linkeistä.

Yhteentörmäykset maassa (GCOL) 2014-2019

TammiHelmiMaalisHuhtiToukoKesäHeinäEloSyysLokaMarrasJoulu
Kumulatiivinen määrä 2013000000011111
Kumulatiivinen määrä 2014000001111111
Kumulatiivinen määrä 2015000011222222
Kumulatiivinen määrä 2016000223455555
Kumulatiivinen määrä 2017000000111111
Kumulatiivinen määrä 2018223333444445
Kumulatiivinen määrä 2019000000011nullnullnull
GCOL 2019000000010

Yhteentörmäykset maassa (GCOL) 2004-Q3/2019 osa-alueittain (ei sisällä valtion ilmailua tai ulkomaisia)

2004200520062007200820092010201120122013201420152016201720182019
GCOL harrasteilmailu1143310100010020
GCOL yleisilmailu1141101101004111
GCOL kaupallinen ilmakuljetus3121223010101010

 

 

 

 

Sivu päivitetty 11.10.2019